Leijonat nähty – kaleerilla kotiin

17.6.2018.Janne Lahti.3 Tykkäystä.0 Kommentit

Toisena päivänä Berliinissä en ahnehtinut nähtävyyksiä. Takaisin voi tulla paremmalla ajalla. Kävin kuitenkin Pergamon-museossa, joka on antiikin arkkitehtuuriin erikoistunut museo. Paikalle menin tällä kertaa kaupunkipyörällä, joita on helposti vuokrattavissa joko päiväksi tai vain matkan tarvitsemaksi ajaksi. Itse valitsin jälkimmäisen, koska kävin vain museossa.

Sisäänpääsyä jouduin jonottamaan jonkin aikaa. Muutenkin museoalueella oli paljon ihmisiä ja lipun ostaminen ennakkoon ei välttämättä ole kovin huono idea.

Sisälle päästyäni museon erikoislaatuisuus paljastui, sillä rakennukseen oli rakennettu sisään pala Babylonin kaupungin muuria. Kyseessä on Ištarin portti, jonka rakennutti Nebukadressar toinen.

Roomalaista arkkitehtuuria museossa edusti Miletoksen toria reunustanut portti. Miletos sijaitsi nykyisen Turkin alueella. Korkeutta rakennelmalla oli 17 metriä ja se tosiaan oli rakennettu museorakennuksen sisään. Mietin hiukan museon ideaa. Toisaalta rakennelmat saattavat olla Berliinissä paremmassa turvassa kuin alkuperäisessä maisemassaan, mutta olisiko kuitenkin parempi restauroida alkuperäisille paikoilleen. Mene ja tiedä.

Museossa oli loppujen lopuksi aika rajoitetusti näyttelyesineitä, johtuen tietysti yksittäisten kohteiden massiivisesta koosta. Edellisenä päivänä eläintarhassa missaamani leijonat olivat museossa nähtävissä assyrialaisversiona.

Aamulla herättyäni aurinko paistoi mukavasti. Lorvailin hotellilla mahdollisimman pitkään, sillä laivalle Travemündessa pääsisi sisään vasta puolenyön maissa.

Pakkasin sitten kamat moottoripyörän selkään ja ajoin reilut 300 kilometriä Lübeckiin. Perille päästyäni satoi hiukan, mutta ehdin hyvin paikallisen leirintäalueen pizzeriaan kirjoittamaan tätä viimeistä matkablogia, sillä ymmärtääkseni laivassa ei netti toimi. Matkaa tuli tehtyä moottoripyörällä reilut 4000 km.

Kokonaisuudessaan ajaminen näissä Euroopan osissa on vähän kuin Espoossa ajelisi. Alpit tosin ovat vähän korkeammat kuin Kirstinmäki. Lisäksi Saksassa poliisit olivat supertehokkaita kadotetun laukun kanssa. Mutta muuten en ajellessa hirveästi eroja huomannut. Kiva reissu.

Reitti

Berliini – Travemünde -> laivalla Helsinkiin

Lisää kommentti

. .