Valmisteluja Medioladumissa

30.5.2018.Janne Lahti.4 Tykkäystä.0 Kommentit

Moottorihepo lähti Suomesta kohti Milanoa pari viikkoa sitten ja odottanee minua huomenna torstaina Niinivirta European Cargon Milanon konttorilla. Trumpan matkassa lähtivät myös ajovarusteet sekä osa matkatavaroista. Aamulennolle minulla oli kannossa kevyehkö merimiesäkillinen vaatteita ja muuta tilpehööriä, sekä modernit savitaulut ja muut tarvittavat piirtimet.

Tälle päivälle ei ollut saatavilla suoraa lentoa Milanoon, joten jouduin välilaskujoosepiksi Osloon. Jooseppina ensin odottelin ja mutustelin välipalaleipää norjalaisessa kesäsäässä. Lentokentän aurinko paistoi ikkunalasin takaa niin pahasti, että tajusin huulien rohtuvan hyvin helposti jos ei niitä kostuta. Eliminoin riskin ihanan kalliilla norjalaisoluella huulirasvan sijaan kun ajattelin, että se saattaa tuoda hymyn suupieliin, kun taas jälkimmäisen tiedetään itkettävän. Tämmöisiä tilanteita varten matkalaisella pitää olla kunnolliset ja ennaltamietityt päätöksentekoprosessit, jottei käy yhtä hassusti kuin veljeskansan tyttärille.

Perillä Milanossa sää oli harmaa ja sateinen. Kävin pikakuvaamassa tuomiokirkon ja syömässä katubistrossa antipasto-lajitelman raitiovaunujen kolistellessa kadulla ohi. Painuin tämän jälkeen hotellille pötköttelemään ja kirjoittelemaan näitä jorinoita. Huone on varmaan jotain seitsemän neliötä. Tämmöistä väljää asumista tällä kertaa.

Matkasuunnitelmani on seuraavalle kolmelle viikolle hyvin avoin, kun fillariin ilmestynyt aikaisemmista vuosista poiketen moottori. Ajattelin seurailla ”Barrington Atlas of Greek and Roman World” kirjan reittejä mahdollisuuksien mukaan ja turista täällä blogissa tämän teeman kautta enemmänkin. Kyseinen kirja isolla rahalla rakennettu kartasto antiikin tieverkosta vuodesta 1000 eaa vuoteen 640. Kannattaa tutustua jos on antiikista innostunut. iPad versio on nykyään se fiksuin ja halvin painos kyseisestä opuksesta.
Paikannimet ovat kartassa toiset kuin nykyisin. Reissu alkaa Medioladumista, joksi Milanoa muinoin kutsuttiin. Katsotaan monta kertaa eksytään ja iskeekö Juppiter huomenna salamilla, niin on nimittäin luvattu. Salami on täällä toki ihan hyvää, kuten katubistro jo todistikin.

Lisää kommentti

. .